perjantai 16. marraskuuta 2012

Ensimmäisen julkisen välikatselmuksen antia

 
Unelmatehdas-hankkeeseen kuuluvan Case Napapiirin ensimmäinen julkinen välikatselmus järjestettiin Joulupukin Pajakylässä, Napapiirin Lahjan tiloissa tiistaina 13.11.2012. Paikalla oli opiskelijoiden lisäksi myös alueen yrittäjiä ja sidosryhmiä jäseniä. Opiskelijat esittelivät ryhmätöidensä tuloksia, eli ajatuksiansa siitä miten Napapiirin ja SantaParkin välistä tyhjää aluetta voisi kehittää. Opiskelijat olivat pohtineet ryhmissä, kuinka aluetta saisi vetovoimaisemmaksi ja minkälaisia palveluita ja yrityksiä alue kaipaisi. He siis esittelivät alueelle luomansa kokonaiskonseptin - jokainen oman vahvuusalueensa mukanaan tuoden.

Ryhmät olivat todellakin paneutuneet asiaan, ja yleisö sai kuulla viisi erilaista esitystä siitä mitä alueelle voisi tehdä. Ryhmien ideoiden kesken oli eroavaisuuksia, mutta myös useita samankaltaisia ajatuksia oli herännyt, eli jotkin asiat koettiin yleisesti hyvin tärkeiksi. Tällaisia yleisiä teemoja olivat esimerkiksi nyt hyvin pinnalla olevat ekologiset arvot, eli toivottiin, että alue rakennettaisiin luonnonläheisellä tavalla ja käytettäisiin luonnonmateriaaleja. Myös aitoutta korostettiin, kuten myös lappilaisia raaka-aineita niin rakentamisessa kuin ravintoloiden tarjonnassa. Kaikki ryhmät olivat yhtä mieltä siitä, että Napapiirin ja SantaParkin noin kahden kilometrin mittaista matkaa ei myöskään kuljettaisi moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla vaan esimerkiksi jalan, potkurilla tai resiinalla. Myös ilmaista bussiliikennettä kaupungin ja Napapiirin välille esitettiin. Monet ryhmät toivoivat alueelle aktiviteetti-/seikkailupuistoa, jossa paikallisillakin olisi mukava käydä "riekkumassa". Ympärivuotista käyttöä alueelle oli muutenkin keksitty hienosti. Useissa ryhmissä nousi myös esiin toive saada kylpylä tai spa, ja näissä voisi sitten olla monenlaisia hemmotteluhoitoja. Hotelli- ja ravintolatarjonnan määrään esitettiin myös lisäystä. Parin ryhmän mielestä kannattaisi keskittyä designiin esimerkiksi hotellin suunnitellussa ja luksukseen palvelutarjonnassa, sillä alueelta puuttuvat tällaiset hienoudet.

Eroavaisuuksia ryhmien suunnitelmissa tuli esimerkiksi siinä kenelle alue on suunnattu. Joidenkin mielestä alue sopii kaikenikäisille ja toisten mukaan kannattaa tehdä pesäero esimerkiksi lapsiperheiden ja liikematkustajien välille, sillä nämä kaksi eivät monesti sovi samalle "hiekkalaatikolle". Ainutlaatuisiakin ehdotuksia tuli, eli yhdessä ryhmässä oli suunniteltu revontuliobservatorion paikka Syväsenvaaraan, SantaParkin päälle. Toinen ryhmä halusi Joulumuorille enemmän näkyvyyttä, ja tonttujen rooli korostui kyllä muillakin, eli ei nojattaisi aina vaan pelkän Joulupukin tunnettuuteen. Yhden ryhmän idea siitä, että joulun aikaan ravintolassa ei soitettaisikaan Kulkusia, vaan rentoutusmusiikkia, olisi myös varmasti monen mieleen. Myös yhden ryhmän ajatus niliaitan näköisistä hotellihuoneista, jotka ovat ylhäällä puissa, oli ainutlaatuinen.


Monenlaisia ajatuksia siis heitettiin ilmoille, eli tästä on mielenkiintoista jatkaa eteenpäin ja saada mahdollisimman monelta taholta palautetta ja kommentteja. Tiimit jatkavat välikatselmuksessa esitettyjä konseptien työstämistä joulukuun puoliväliin asti, jonka jälkeen niistä laitetaan tiivistelmät blogiin. Seuraavat opiskelijat ja monialaiset tiimit jatkavat konseptien konkretisoimista vuodenvaihteen jälkeen.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Kutsu uusien (joulu)ideoiden kuunteluun

Talvi on tullut ja Napapiirikin alkaa jo muotoutumaan uudestaan!

Kutsumme kaikki kiinnostuneet kuulemaan Case Napapiiriin muodostuneita uusia kokonaiskonsepteja!
Case Napapiirin julkinen välikatselmus on tiistaina, 13.11. klo 17.30 – 19.30, Napapiirin lahjan (Joulutalo) tiloissa, Joulupukin Pajakylässä (Tähtikuja 2, 96930 Napapiiri).
Paikalla on 5 opiskelijatiimiä esittämässä siihen astisia tuotoksiaan, eli kokonaiskonsepteja Pajakylän ja Santaparkin väliselle tyhjälle alueelle. Tiimit työstävät konsepteja vielä joulukuun puoliväliin asti, joten palautteen pohjalta he voivat vielä työstää konsepteja.

Toivomme, että mahdollisimman moni asiasta kiinnostunut pääsee paikalle kuuntelemaan.
Osallistumiseen vaaditaan ainoastaan oma kiinnostus, joten kutsua voi välittää myös kaverille ja naapurilleJ
Osallistujat voivat halutessaan antaa palautetta opiskelijoille.
Tilaisuus alkaa tiimien tuotoksien esittelyllä, jonka jälkeen on aikaa palautteelle ja keskustelulle.
Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.

Pyydän ilmoittautumista 9.11. mennessä sari.haavikko@ramk.fi, jotta osaamme varautua tarjoiluissa.

Lämpimästi tervetuloa!

torstai 18. lokakuuta 2012

Ensimmäisten tiimien teatterin huumaa Case Napapiirissä

Case Napapiiri - projekti konkreettisesti aloitettiin syyskuun viimeisellä viikolla!
Silloin 40 opiskelijaa matkailusta, hotelli- ja ravintola-alalta, liikunnasta ja vapaa-ajasta, rakennustekniikasta ja johtamisesta kohtasivat ensimmäistä kertaa. Näiden opiskelijoiden tehtävänä on Joulupukin Pajakylän ja Santa Parkin välisen "tyhjän" alueen kokonaiskonseptin suunnittelu. Eli, mitä kaikkea uutta tekemistä, näkemistä ja kokemista tuolla alueella voisi olla. Kokonaiskonseptin tarkoituksena on  täydentää ja laajentaa jo olemassa olevaa Napapiirin matkailualuetta, kuroen yhteen Pajakylän ja Santa Parkin välistä matkaa ja houkutellen enemmän asiakkaita ja paikallisia ihmisiä viihtymään siellä.

Ensimmäisessä kohtaamisessa opiskelijoista muodostettiin 5 tiimiä sattumanvaraisesti, mutta huolehtien, että jokaisessa tiimissä on edellä mainittujen alojen edustajia. Tiimit ryhmäytettiin ohjatusti, käytiin tutustumassa Case Napapiirin alueeseen, jonka jälkeen tiimeillä alkoi ohjattu ideatuotanto. Ideatuotannossa tavoitteena oli saada aikaiseksi mahdollisimman paljon materiaalia ja päivän lopuksi tiimit esittelivät ideoitaan. Ideatuotannon, kuten ryhmäyttämisenkin ohjasi VisualNorden käyttäen mm. improvisaation menetelmiä. Olin hieman mukana tarkkailemassa tiimien työskentelyä ja täytyy sanoa, ettei sellaisia hauskanpidon ääniä ole ennen kuulunut MTI:n kampuksen käytävällä. Voidaan siis todellakin puhua ideoiden irroittelusta! Osallistuneilta on myös tullut valtavan hyvää palautetta todella erilaisesta koulutuspäivästä.

Tiimit vielä syventävät ja konkretisoivat ideoitaan jatkossa olevan 2. ideatuotannon myötä. Marraskuun puolessa välissä, tiistaina 13.11. tiimit esittelevät siihen astisia tuotoksiaan julkisesti. Tiimien lopulliset konseptit on määrä olla valmiina joulukuun 14. päivään mennessä. Mielenkiinnolla saa siis odotella, millaisia konsepteja sieltä on luvassa. Seuraavat tiimit Case Napapiirissä jatkavat sitten näiden kokonaiskonseptien työstämistä eteenpäin, tehden niistä konkreettisempia ja toteuttamiskelpoisia kaikkine yksityiskohtineen. Aikaa on käytössä ainakin ensi toukokuun loppuun asti.

Unelmatehtaan projektisuunnittelija, Sari Haavikko

PS. Laitan julkisesta välikatselmuksesta erikseen tarkempaa kutsua, sinne ovat tervetulleita ihan KAIKKI kiinnostuneet.