perjantai 31. toukokuuta 2013

Uusia näkökulmia napapiirin alueen käyttöön

Ihania uusia ideoita ja näkökulmia on jälleen saatu napapiirin alueen suunnitteluun!
Kaksi opintojaksoa eri aloilta oli nyt loppukeväämmällä mukana Case Napapiirissä ja molemmilta opintojaksoilta äänestettiin parhaat työt. Hoitoalan opiskelijoiden ryhmästä voitti suunnitelma Sense of Seasons (suunnitelma on sivun viimeinen), jonka takana ovat Henna Alanko, Maria Ikäheimo, Merja Kallo ja Anna Kaukonen.
Metsäinsinöörien ja agrologien ryhmästä voitti suunnitelma Koe, Näe ja Selviydy (suunnitelma on sivun kolmas), jonka tekijänä ovat Mia Aalto, Mia-Maria Riipi, Hanna Palojärvi, Erika Tervahauta, Tiia Hyrkäs ja Johanna Kaltiokumpu.

Case Napapiirin alueen ideointiin ja suunnitteluun osallistuivat kevään aikana myös terveydenhoitoalaa sekä metsäinsinööriksi ja agrologiksi opiskelevat. Oli todella hienoa saada Case Napapiiriin uusia näkökulmia aloilta, joiden ei oleteta automaattisesti olevan mukana aluesuunnittelussa saatikka matkailuun liitettävässä ideoinnissa. Terveydenhoitaja-opiskelijat ja metsäinsinöörit ja agrologit ideoivat omissa ryhmissään aluetta, mutta tapasivat toisensa pari kertaa työskentelyn lomassa. He havaitsivat, että oli antoisaa tavata toisen alan opiskelijoita välillä ja saada palautetta omalle idealle toisen alan näkökulmasta. Tapaamisten olisi haluttu olevan pidempikestoisia ja niitä olisi voinut olla enemmän - tästä tuli selvä viesti jo aikaisemminkin kuullulle, että monialaisuutta pitäisi todellakin lisätä huomattavasti opinnoissa.

tiistai 29. tammikuuta 2013

Napapiirin uudet liiketoimintakonseptit


Case Napapiirin konseptit ovat nyt esillä! Rovaniemen kaupungin antamassa toimeksiannossa monialaiset tiimit suunnittelivat Joulupukin Pajakylän ja Santa Parkin väliselle alueelle uudet liiketoimintakonseptit.  Konseptien tiivistelmiä voi käydä kurkkaamassa, ne löytyvät omilta sivuiltaan blogin ylälaidasta, ja antaa palautetta, mitä ajatuksia ne herättävät. Napapiiri – Portti arktiseen erämaahan, Aurora Park, Metsätontun maa sekä Napapiirin Tonttumaa ja Revontulivuori jatkavat elämäänsä vielä tästä eteenkinpäin.
Konsepteissa tehtävänä oli ideoida alueelle uutta toimintaa, joita konkretisoidaan, viilataan ja ideoidaan lisääkin kevään aikana. Tavoitteena on saada niistä toteuttamiskelpoisia.  Heti vuodenvaihteen jälkeen konsepteja on lähdetty konkretisoimaan eri tavoin. Kevään aikana mm. työstetään konseptien ideoiden kannattavuutta ja liiketoimintamahdollisuuksia, ideoista kumpuavia eri kulttuuriteemoja vahvistetaan ja tuotteistetaan ja ideoita työstetään eteenpäin huomioiden myös muiden alojen näkökulmia ja liiketoimintamahdollisuuksia. Millaisia palveluideoita syntyykään esimerkiksi terveysalan näkökulmista katsottuna ja miten luonnonvara- ja ympäristöala tuo oman panoksensa alueelle?