Tapaamani yrittäjäpariskunta on Phoca-nimiseen laivan ainoa miehistö. Molemmat ovat eläkeläisiä. Mies on 70-vuotias entinen kalastaja ja vaimo puolestaan työskennellyt sosiaalityöntekijänä. Syy siihen että he ovat alkaneet yrittäjiksi on, että mies koki eläköitymisensä jälkeen, ettei voisi elää ilman venettä. Nyt he kuljettavat matkailijoita Wadden Sean Unescon maailmanperintöalueella maksaakseen veneeseen liittyviä kustannuksia. Mies opettaa kalastusta ja paikallisuutta. Heillä ei ole ennestään kokemusta matkailualalta, mutta autenttisuus ja vallattomuus ovat jotakin sellaista, mitä ei voi rahassa tai kokemuksessa mitata. Oli kuin olisimme menneet mummolaan.
Laivan kaksihenkinen miehistö osoitti ylpeyttä alueestaan, tuotteestaan ja osaamisestaan ollen kuitenkin nöyriä ja hellyttäviä. Meillä oli aivan liian vähän aikaa tämän epätavallisen, mutta kuitenkin niin tavallisen pariskunnan luona. Miten tärkeää on, että asioita tehdään lämmöllä, eikä liialla kliinisyydellä ja järjestelmällisyydellä? Yrityksen menestystä ei voida katsoa pelkästään viivan alle jäävän lukeman perusteella. Raha on toki tärkeää, mutta onko se tärkeämpää kuin se, että voi tehdä itselleen tärkeitä asioita ja nauttia työstään?
Kiinnostavaa on myös se, että he kertoivat, aloittaneensa pienimuotoisella kokeilulla. Toimisiko tuote ja tulisiko kukaan? Ensimmäinen kesä oli rauhallisempi, mutta sen jälkeen on ollut kiireistä. Huima käytännön esimerkki siitä, millaista yritystoimintaa voidaan synnyttää kokeilemalla ilman, että investoinnit kasvavat yrityksen alkuvaiheessa liian suuriksi.
Tapaus todistaa, että pelkällä tahdollakin voi yrittää. Selvää on kuitenkin, että myös Phocan miehistö olisi hyötynyt ulkopuolisesta tuesta uuden yrittäjyytensä ensi metreillä ja miksei jatkossakin.
Unelmatehdas/Anu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti